sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Epävakaa persoonallisuushäiriö(kö) ?

Olen lueskellut tänään jonkin verran netistä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä jota myös rajatilaoireyhtymäksi kutsutaan. Joitakin piirteitä löytyy itseltänikin. Mikä on normaalia ja mikä ei?  En ole kuitenkaan rynnistämässä diagnoosia hakemaan ainakaan vielä vaan keskityn asian tiedostamiseen, tiedon keräilyyn ja tietysti pelivälineitä epätoivottavien ja elämää vaikeaksi tekevien asioiden kanssa pärjäämiseen.

Parisuhteessa olen hyvin omistautuva ja ehkä ripustautuva persoona. Minulle on hankala olla erossa puolisostani. Tämä asia on lieventynyt vuosien saatossa mutta edelleenkin hirveällä vimmalla täytyy ainakin tekemistä olla silloin kun toinen on poissa. Perhe on kaikki kaikessa ja omistautuminen ja sitoutuminen perheeseen on myös hyvin voimakasta. Väsynkin siihen että pyrin huomioimaan ja täyttämään kaikkien tarpeet mahdollisimman hyvin.

Olen hyvin tunneherkkä. Tunteet joita koen on valtavan suuria tunteita. Saatan olla järjettömän ylitsepursuavan iloinen niin että tuntuu oikein joka solussa kuplintaa. Silloin kun suutun niin suutun todenteolla ja tuntuu että millään ei ole väliä. Menen niin vihaiseksi että en pysty harkitsemaan sanojani vaan olen kuin joku tuhovoima. Rakastan voimakkaasti. Rakkauden tunne tuntuu fyysisenä olotilana ja olenkin euforian tuntemuksille riippuvainen. Haen niitä tunteita. Olo tuntuu tyhjältä ja ankealta jos en saa oksitosiiniryöppyjä. Suren niin että itkusta ei meinaa tulla loppua. Silloin kun itken niin yleensä se menee niin överiksi että hyvä kun seuraavana päivänä itseään peilistä tunnistaa koska silmät ovat muurautuneena umpeen. Yhteistä tunteille on niiden voimakkuus ja fyysiset tuntemukset. Ahdistuneisuus, stressaaminen ja mustasukkaisuus tuntuu rinnassa lähes kipuna ja möykkynä vatsassa.

Laulaminen, soittaminen ja musiikin kuuntelu toimii myös tunteiden kanavoinnissa.
Olen erittäin huonon itsetunnon omaava ihminen aika ajoin. Mieli muuttuu kun saan positiivista huomiota. Negatiivisesta pienestäkin kommentista (vaikka se olisi realistinen) menen ihan maihin. Saatan myös jäädä vellomaan asioihin mitä minulle on sanottu. Varsinkin ulkonäköasiat ovat erityinen kipupiste varmaankin johtuen lapsuudesta, nuoruudesta ja edellisestä avioliitosta. Sain niin paljon negatiivista palautetta miltä näytän ja myöskin konkreettisia ohjeita mitä minun pitäisi muuttaa vartalossani että olisi kaunis että kertakaikkiaan allergisoiduin ulkonäköasioille. Ihanaa olla keskinkertainen, keski-ikäinen nainen!  Edelleeen huonoina hetkinä ihmettelen miksi minua kaupassa tuijotetaan (tai epäilen että tuijotetaan) - minussa täytyy olla jotain vikaa. Pohdin aina jälkikäteen myös sanomisiani ja että pitävätkö ihmiset minua ihan tyhmänä. Minulla on välillä alemmuuskompleksi älykkyydestä. Sekin vaihtelee päivittäin ihan senhetkisen mielialan mukaan. Useimiten kuitenkin tunnen itseni riittävän älykkääksi. Mielenmuutoksetkin ovat välillä elämää haittaavia. Tunnen niin voimakkaasti että koen ihan aidosti että muutan erakoksi (täydellistä epärealismia!).  Kuitenkin kun tunnetila menee ohi niin kaikki on hyvin. Semmoista vatvomista kaikesta käytännönasioistakin. Isäntä tulee hulluksi kun vatvon esim. että lähdetäänkö viikonloppuna mökille. Mieli muuttuu asiasta päivittäin ja lopullinen päätös tehdään 15 minuuttia ennen lähtöä! Ei voi suunnitella mitään kovin pitkälle eteenpäin. Se on melko turhaa kun mieli muuttuu. Toki kalenteriin merkityt harrastuksiin ja työhön liittyvät tapahtumat jotka on lyöty lukkoon hoidan kunnialla. Niissä kun ei ole valinnanvaraa niin ne täytyy hoitaa. Olisiko tässä syytä tehdä myös jämäkkiä päätöksiä muillakin elämän osa-alueilla etukäteen mitä tehdään ja mitä ei?

Yksi tapa purkaa tunteita on taide. Maalaan tunteeni taiteeksi. Se on vapauttavaa. Menen totaaliseen maaniseen tilaan ja aika ja paikka katoaa. Olen kokenut että taiteesta on minulle erittäin paljon hyötyä. Myös kirjoittaminen, lukeminen ja musiikki ovat tärkeitä asioita tunteiden kanavoinnissa. Erityisesti runot tietyssä mielentilassa ovat sielunelämää eheyttäviä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos joku kommentoisi joskus jotain :)